Anna Ritari palkittu Vuoden Norppana

Sukeltajaliiton kevätkokouksessa palkittiin jälleen ansioituneita sukeltajia.

Vuoden norpaksi valittiin seurastamme Anna Ritari!

Palkitsemisen perusteet olivat seuraavanlaiset:

”Anna on ollut mukana lähes ryhmän perustamisesta lähtien eli jo neljättä vuotta. Perusteena paitsi vaikuttavat snorkkelisukellus- ja uintitaidot, osallistuminen ralleihin sekä niistä yksi hopea-sijoitus, mutta tärkeimpänä: hän on edelleen innokkaasti mukana treeneissä muiden pienempien ja kokemattomien norppien kanssa, tekee annetut harjoitukset mukisematta ja aina esimerkillisesti (vaikka monet ovat hänelle liian helppoja) ja pyytää ohjaajilta aina lisää haasteita ja uutta opittavaa. Hän on ystävällinen ja auttavainen ryhmäläinen ja ennen kaikkea nauttii olostaan vedessä! Vuoden Norppa on Anna Ritari!”

Urheilusukelluskerho Murena toivottaa Annalle paljon onnea palkinnon johdosta!

Norppien kesäretki

20160810_151412_resized

Norppien kesäretki järjestettiin tukialuksellamme Murenalla keskiviikkona 10.8. Tällä kertaa lähdimme matkaan Tirmosta kohteenamme Korsholmenin hylky, joka makaa 3-6 metrin syvyydessä. Kohde sopi oikein hyvin snorklaamiseen, vilpoisesta merivedestä huolimatta 🙂 Uimisen jälkeen jatkoimme matkaa Byön suojaisaan poukamaan, jossa rantauduimme ja grillasimme ja söimme eväitä. Iso kiitos kaikille mukana olleille mukavasta retkestä!

Alla lisää kuvia retkeltä:

20160810_154104_resized

20160810_131736_resized

20160810_115515_resized

20160810_115511_resized