Saaristomeren leiriläiset kotiutuivat

Sunnuntaina 19.07 tukialus kiinnittyi Porvoonjoen laituripaikkaansa.

Loppumatkalla ankkuripelin ongelmat rajoittivat sukellusohjelmaa, mutta kaikki suunnitellut kohteet päästiin kuitenkin sukeltamaan. Viimeiset kohteet olivat Gordyi, Kasuunihylky ja Coolaroo. Joku totesi, että Coolaroolla oli reissun parhaat näkkärit. Keskusteluissa parhaasta reissun kohteesta nousivat ehdokkaiksi Komsomolets, Gordyi ja Kasuunihylky…jokainen kuitenkin tekee oman valintansa itse. Myös Lentävä Hollantilainen sai positiivista palautetta. Kaikenkaikkiaan Porkkala-teema oli onnistunut valinta ja ensi vuonna pyritään edelleen uudistamaan kohdelistaa. Vaikka 11 päivää asuttiin rajoitetussa tilassa oli ryhmän henki kerrassaan loistava ja jokainen osallistuja ylitti panoksellaan odotusarvot.

Uutuutena oli ohjelman mahdollistama vierailu Helsingin yöelämään.

Viimeisenä iltana nousi kova sade ja yö vietettiin Pirttisaaressa. Pirttisaaressa saunottiin ja syötiin loistelias illallinen. Musiikkishow päätti leirin viimeisen illan.

Yksi merkittävä havainto tehtiin Eiran aivan juuresta katkenneesta savupiipusta. Piippu on ollut saapumisväylä hylylle ja moni P1 (P2) sukeltaja on aloittanut sukellukset Eiralle kiertelemällä koko sukelluksen piippua.

_MG_9090 _MG_9059 _MG_9043 _MG_9013 _MG_9009 IMG_9133 _MG_9124 _MG_9091

WP_20150717_11_40_41_Pro

WP_20150717_23_52_15_Pro

WP_20150718_00_03_55_Pro

SM 2015 8 3000

SM 2015 9 3000SM 2015 7 3000

SM 2015 12 3000SM 2015 6 3000SM 2015 10 3000

SM 2015 11 3000

SM 2015 5 3000

 

SM 2015 13 3000

 

WP_20150717_22_44_50_Pro

Saaristomeren leiriläiset suuntasivat puolimatkan jälkeen takaisin kotisatamaan

Olemme kääntyneet takaisin itään. Tänään Eilisen puolimatkan juhlijat ( Hanko) ja hieman väsyneet sukeltajat sukelsivat kaksi sukellusta Eiralla hyvillä näkkäreilä, (lännessä paremmat kuin idässä). Yhteensä tällä hetkellä on sukelluksia kolmellatoista kohteella ja yhteensä 15 eri sukellusta 😊 … 15.7. Armonvuonna 2015.

Ensimmäisenä kohteena hieman perinteitä rikkoen oli Chrysant. Perinteisinä sukelluksina on listattu Coolaroo, pari biosukellusta, Klasu, Jukka-hylky sekä viiime vuoden uusi kohde Wasa-hylky. Uusina kohteina sukellusvene Komsomolets (304), jota osallistujat pitävät reissun parhaana kohteena sekä Edmund, Alko, Berthil ja Lentävä Hollantilainen.

Hanko:

WP_20150714_19_31_15_Pro

Hangosta löytyi Murenan vierailun jälkeen armoton määrä tyhjiä juoma-astioita:

WP_20150714_19_30_41_Pro

…voidaan vaan arvata ketkä tyhjennyksen olivat suorittaneet…

WP_20150714_21_22_07_Pro

….jaaha….sitä on sitten ostettu uusi kuivapuku…

WP_20150715_15_47_57_Pro

…oliskohan tikkaat osuneet arkaan paikkaan…

WP_20150715_15_48_07_Pro

Turvallisuuden jälkeen prioriteetissa seuraavana on hyvä fiilis:

WP_20150715_16_07_32_Pro

Tapanin aaltotaidetta:

FbzhY1mWKbD6TUVWa_oVIg0KJoXP5FZIDUnwSW8gDb8

Auringonlaskut merellä ovat kaunista katseltavaa:

FOT9A3B1

Tukialuksella kerrotaan havaitun pari salamatkustajaa Taneli Näkäräinen ja hänen veljensä Alvin…eri refat jädät:

FOT17191

…ja matka jatkuu…

ON7uClHqqXE1DEZnK4O3X4TVFSQd3etOgOEIOIxk3bY

Saaristomeren leiri 2015 käynnistyi tänään

Perinteinen 10 päivän sukellusleiri alkoi torstaina 09. heinäkuuta. Muutoksena aikaisempiin leireihin on keskittyminen Porkkalan alueen hylkyihin. Muutamia uusia sukelluslupiakin on saatu alueelle. Utön vierailu jää tänä kesänä toteuttamatta ja Hanko on läntisin kohde. Siirtymiset Utööseen asti vaativat paljon aikaa ja sukelluksia jää tekemättä.

Ilmoittautujista vain noin puolet pääsi lopulta lähtemään ja 11 sukeltajaa lastasi varusteensa tukialukseen. Matkan varrella saatta olla joitain henkilötäydennyksiä.

Sääennusteet lupaavat hyvin vaihtelevia kelejä. Toivotaan kuitenkin, että avomerikohteillekin päästään.

Viime vuoden tapaan on tarkoituksena pitää tapahtumapäiväkirjaa ja päivittää sitä kerhon sivuille, joten pysyttele linjoilla.

SM 2015 3 3000SM 2015 2 3000SM 2015 1 3000

WP_20150709_21_46_04_Pro

Saaristomeri 2015 ilmoittautuminen

Saaristomeren leiri pidetään tänä vuonna 9-19 heinäkuuta. Järjestelytoimikunta on päättänyt, että Utö-vierailu jätetään tänä vuonna pois. Läntisin kohde on Hanko ja sukellukset keskittyvät Porkkalan edustan kohteisiin.

Ruokailu järjestetään keskitetysti kuten aiempinakin vuosina ja ruokaraha kerätään osallistujilta ennakkoon.

Mukaan mahtuu 16 innokasta sukeltajaa ja ilmoittautuminen alkaa nyt.

Ilmoittautumiset Jukalle, sähköpostiosoitteeseen jukka.sorvisto@me.com

Saaristomeren leiri 2014, kahdestoista päivä

Viimeinen aamumme valkeni jälleen tyynenä ja aurinkoisena Pirttisaaressa.

Aamupalan jälkeen suuntasimme leirin viimeiselle sukellukselle kotivesillemme kohteena Munin.

Sään suosiessa ja meren ollessa täysin tyyni pojutimme hylyn ja ankkuroimme poijun viereen, jonka jälkeen repe-miehet lähtivät tarkistamaan poijutusta ja tekemään oman sukelluksensa.

_MG_6688

Samaan aikaan saimme viimeiselle sukellukselle vielä viimeisen vahvistuksen aamulla kotiin lähteneen Antin tilalle kun Pepe tuli omalla veneellään kohteelle.

Näkyvyys kohteella oli hyvä, ellei jopa erinomainen ja tähän hienoon sukellukseen oli hyvä päättää meidän leiri.

Sukellusten jälkeen suuntasimme kohti Porvoon jokirantaa samalla pakaten tavaroitamme ja siivoamalla paikkoja._MG_6729

Köydet kiinnittyvät Porvooseen klo 16

Loppusaldo:

18 hlöä pääsi osallistumaan leirin sukelluksiin 24 eri  sukelluksella. Sääjumalat olivat puolellamme lähes 100%:sti…ainoa haittatekijä tästä oli saaristomeren valtavat sinilevälautat, jotka onneksi helpottuivat Porkkalan edustalla. Uusia kohteita oli runsaasti, mikä toi lisäväriä leirille. Tuskin kenelläkään pääsi paino putoamaan leirin aikana…kokkeja oli useita ja se tätyy ottaa tässä yhteydessä sanalaskun vastaisesti posittiivisena.

…ja kokihan ainakin yksi meistä täydellisen valaistumisen…

 

SUURET KIITOKSET OSALLISTUJILLE, KIPPARILLE, KOKEILLE, PULLOJEN TÄYTTÄJILLE, KANSIMIEHILLE…ELI KAIKILLE!