Uppopallotoiminta
Tule pelaamaan uppopalloa!
Murenalla on uppopalloharjoitukset Porvoon uimahallissa keskiviikkoisin klo 20.00 – 21.30 ja sunnuntaisin klo 10.30 – 12. Homma toimii siten, että kaikki maksavat normaalin uimahallin sisäänpääsymaksun kassalle. Keskiviikkoisin täytyy maksu olla tehtynä ennen klo 20, koska silloin kassa menee kiinni. Klo 20.15 pääsemme altaille, jossa Murenalle on varattu hyppyallas ja kaksi uintirataa. Sunnuntaisin käytössämme on vain hyppyallas.
Uppopallo on uimahallin hyppyaltaassa pelattava pallopeli, jossa on tarkoitus survoa uppoava pallo pohjassa sijaitsevaan vastustajan koriin. Joukkueesta on kerrallaan kuusi pelaajaa vedessä, jotka henkeään pidätellen sukeltavat, syöttelevät ja raivaavat vastustajia tieltään. Varusteina käytetään räpylöitä, maskia ja snorkkelia.
Murenan joukkueet:
A-nuoret, eli alle 21-vuotiaat. Tällä hetkellä pääosa Murenan uppopalloharjoituksissa käyvistä on nuoria. Heidän ikähaarukkansa on 14-18 -vuotta.
Aikuiset. Murenan aikuisten uppopallojoukkue pelasi viimekaudella ensimmäisen kautensa miesten 1-divisioonassa, jossa sijoittui käytännössä viimeiseksi… Suurin osa joukkueesta oli seuran omia junioreita. Joukkueeseen mahtuu siis lisää pelaajia, tervetuloa! Uppopallon voi aloittaa myös aikuisiällä. Rohkeasti vain treeneihin uudet ihmiset!
Molempiin joukkueisiin otetaan lisää pelaajia! Tervetuloa mukaan kokeilemaan.
Toimi näin: Jos sinulla jo on perusvälineet, eli maski, snorkkeli ja räpylät, niin ei muuta kuin ilmesty altaan reunalle. Jos sen sijaan tarvitset välineitä lainaan, niin kannattaa ottaa yhteyttä Jussi Saareen, niin hän tietää ottaa ylimääräiset välineet mukaan.
Jussi Saari 040 5359 501
jussi.saari <miukumauku> werne.fi


