Olen aina ollut innokas matkustamaan. Viimeisien 10 vuoden aikana olen matkustanut talvisin Aasian lämpöön. Olen usein istuskellut rannalla ihaillen kirkkaan sinistä merta miettien sen näkymätöntä kauneutta, jonka lukemattomat vedenalaiset kuvat olivat mieleeni piirtäneet. Kävin ensimmäisellä snorklausretkelläni jo 9 vuotta sitten. IHANA tunne uinnista akvaarion sisällä piirtyi verkkokalvoilleni…värikkäitä koralleja, uskomaton näkyvyys ja mitä ihmeellisempiä kaloja.
Siitä lähtien haaveenani on ollut päästä tutkimaan tuota salaperäistä maailmaa lähempää.
Helmikuussa 2017 päämääräni oli jälleen kerran Thaimaa. Ennen matkaa olin päättänyt tehdä haaveestani totta ja suorittaa laitesukelluksen. Tutustuin kurssin materiaaliin jo ennen reissua ja innostus päästä sukeltamaan kasvoi potenssissa. Viimein koitti se päivä, kun vihdoin pääsin altaaseen kokeilemaan laitesukellusta.
Ensimmäinen kokeilu kuitenkin oli hirveä. Pelko vieraissa olosuhteissa sukelluksen vaaratekijöistä ei todellakaan ollut sitä, mistä olin haaveillut.
Kun palasin Suomeen, en halunnut haudata unelmaani ja lähdin etsimään uusia ratkaisuja. Paikallinen sukelluseura, Murena ry oli juuri sopivasti järjestämässä laitesukelluskokeilua Porvoon uimahallissa. Siskontytöt puoliväkisin mukanani raahaten osallistuin tapahtumaan ja sain vähän enemmän tietoa seuran toiminnasta. Kokeilun rohkaisemana ilmoittauduin kevään 2018 alkavalle P 1 peruskurssille. Murenan kurssilla saa muista peruskursseista poiketen kaupanpäälle ilmaisen kuivapukukoulutuksenkin.
Ensimmäinen sukellus Suomen vesissä, Vessöön hiekkamontussa, oli järkyttävä. Oli kylmä ja täysin pimeä. Jos joskus minulla oli ollut tunne, että osasin edes hiukan sukeltaa, se tunne kyllä hävisi ja ymmärsin, että kaikki on aloitettava alusta. Ensimmäiset sukellukset olivat sarja epäonnistumisia ja vaikka välillä tuntui, ettei tästä tule mitään niin seurasta kannustus ja tsemppi ei koskaan loppunut. Sukelluspäivät aina loppuivat epäonnistumisista huolimatta hyvällä mielellä ja naurulla.
Vuonna 2019 otin tavoitteekseni ymmärtää miksi ihmiset Suomessa haluavat sukeltaa täällä, koska tuon halun syvemmät tekijät eivät minulle olleet vielä avautuneet.
Seuran kautta onneksi löytyi aina innokkaita sukelluskavereita. Alkukesä meni enemmän järvisukelluksien puolella helpommissa olosuhteissa ja sitä kautta tuli enemmän varmuutta sukellukseen.
Heinäkuussa seura järjesti 11 päivän sukellusleirin Hangon kautta Utööseen. Ensimmäinen sukelluskohde oli viime vuonna löydetty hylky Diana Sipoon edustalla. Diana on outo puinen venäläinen siipiratasalus kahdella kuuden metrin siipirattaalla, jotka 160 vuoden vedenalaisen elämän jälkeenkin ovat kokonaisia. Näkyvyys oli huono, vain pari metriä. En kyllä voi sanoa, että se oli mitenkään hyvä sukellus. Onneksi tunnelma veneessä pelasti taas kerran huonon sukelluksen.
Seuraavana päivänä kohde oli Gustaf Adolfin hylkypuisto Helsingin edustalla. Näkyvyys oli ainakin 6m ja aloittelijan näkökulmasta se oli aivan täydellinen sukelluskohde. Sukellukseen jälkeen kasvoillani oli ensimmäistä kertaa hymy valehtelematta korvasta korvaan ja noissa tunnelmissa leiri sitten etenikin päivästä toiseen.
Mahtavin sukelluskokemus ilman epäilystäkään oli Utöön ulkopuolella makaava Park Victoryn hylky. Jo itse laivan tarina ja sen merkitys Utön historiaan on uskomaton. Hylyn masto tervehti meitä jo matkalla alas ja jotenkin hyvin epätodellinen olo valtasi mielen päästessäni alas hylylle ja näin osan sitä valtavan isoa laivaa alapuolellani. Teimme 3 sukellusta Parkilla ja jokainen sukellus oli yhtä vaikuttavaa. Kotimatka jatkui samoissa tunnelmissa.
Vuosi 2019 oli omalta kohdaltani suhteellisen aktiivinen sukellusvuosi…52 sukelluksen loppusaldolla. Kävin myös seuran kautta muutaman syventävän lisäkurssin.
Ymmärrykseni sukellushalukkuudesta Suomen vesiin alkoi avautua ja vahvistua.
Vahvistaminen jatkuu…
