Kevätjuhlamme huipentui laulun sanoin

Porvoon päivien 10. kesäkuuta jälkeen lähdimme viettämään kevätjuhlaamme Porvoon kippareiden tukikohtaan Rönskäriin.

Juhlien aikana uudet sukeltajat mm Murenalaistettiin.

Valmistuneet sukeltajat olivat ikuistaneet kurssituntonsa mahtavasti laulun sanoiksi…ja kyllä sitä sitten laulettiinkin:

Selittelemättä paras…koe juhlien tunnelma kuvin.

Tulevaisuuden sukeltajat

16.06 2023 pidettiin Eestinmäen päiväkodissa alle kouluikäisille esitelmä sukeltamisesta. Lähes 40 innokasta kuuntelijaa ja katselijaa perehtyi vedenalaisen maailman saloihin. Ilmeissä oli havaittavissa pientä jännitystäkin. Jännitys kuitenkin hälveni kun päästiin kurkistamaan merten salaisuuksiin videoiden avulla.

Vanha tuttumme Marcus toimi mannekiininä sukelluslaitteiden kanssa.

Sukelluslaitteiden esittelyn jälkeen siirryttiin vedenalaisiin otuksiin videoiden avulla. Hauki, merilehmä, vasarahai, valashai, merihevonen, merilisko, kilpikonna, mustekala, merileijona, möhkäkala ja tietenkin mureena olivat esiintyjinä nuorille hämmästelijöille.

Lopuksi halukkaat pääsivät vielä testaamaan hengittämistä sukellussetin avulla.

Useat meistä ovat saaneet innoituksemme sukeltamiseen jostain…moni esimerkiksi punapipoisen Jaques Cousteaun ohjelmista ja voimme vain todeta, että oli ilo ja kunnia saada toimia vedenalaisen valtakunnan lähettiläänä tulevaisuuden sukeltajille.

Kuvia

Murenan Kerhovaatteita saatavana

nyt niitä saa! Nimittäin odotettuja Murenan-logolla koristeltuja vaatteita. Liitteenä olevassa esitteessä hinnat ja mallit. Huomioithan, että kuvista poiketen kaikki vaatteet on saatavana ainoastaan mustina.

Vaatteita on pian nähtävillä kerhohuoneella yläkerrassa, kunhan saan ne sinne ripustettua näytille. Älkää siis menkö penkomaan laatikoita!

Tilaukset sähköpostitse mirva.rauhamaki@mediq.com.

  • Tilaukseen selkeästi halutut tuotteet, mallit, koot ja lukumäärät.
  • Maksu Murenan tilille FI65 5544 0720 0317 25, viestikenttään maininta: vaatteet (hinnat esitteessä)
  • Kuitista kuva minulle joko WhatsAppiin 0456770578 tai sähköpostiin
  • Vaatteet lähtevät tilaukseen
  • Nouto kerhohuoneelta, kun tilaus noudettavissa

Eläkeläisille ja varusmiehille alennusta 5%

Muistakaa, että t-paitoja on valmiina heti toimitettavaksi, koot S-XXL 😊